Ja syytkin ovat äärimmäisen hyvät. Tuntuukin että usein on hirvittävä vimma pitää firmat tekohengityksessä kunnes kaikki on konkurssissa. Hyvä lopettaa kun on vielä edellä. Tai ei edes ainakaan niin syvällä tappion kuilussa.
Totta tosiaan! Mielenkiintoista kuinka jatkuvasti törmää uudenlaiseen vaakintuneita toimintatapoja haastavaan avoimuuteen. Pelätään kauheesti paljastaa omia heikkouksia/epäonnistumisia/vaiheessa olemista, mutta kun sen teke määrätietoisesti vaikutelma onkin tosi proo.
Halvemman työvoiman ja vahvemman delivery/palvelu -kulttuurin maassa tämä voisi toimia. Tuolla teknologiallahan pyörittäisi myös kotiinkuljetuksia tekevää ruokakauppaa. Heti tulee mieleen sellaiset suurkaupungit kuin Bogota, Mexico City ja Sao Paolo.
Toki näissä kaupungeissa on jo kilpailua tällä verkkokauppa-alalla mutta minusta jaaakaappi.fi -saitin design ja teknologia on ihan omalla tasolla verrattuna näihin "web-formi" kauppoihin.
Siinä on se sama pieni eroa kuin ”verkossa toimivassa” kiinteistövälittäjässä ja Igglossa.
Voi kun Suomessa joku osaisi myydä näitä juttuja.
Myös se ajatus, että ensiksi pitää olla toimiva liiketoiminta Suomessa ennen kuin mietitään ulkomaille menoa on kummallista. Suomalaiset bändit eivät onneksi enää ajattele näin. Muuten soittaisivat vieläkin nuorisotaloissa.
Me ollaan kehitelty paremmin suomalaiseen kulttuuriin sopivaa Darra-Taksi palvelua, josta sais kotiinkuljetettuna erilaisia Darra-Pakkauksia: pizzaa, loiventavia,buranaa,
Ollaan myös kavereiden kanssa puhuttu kuskipalvelusta.. eli kun satut jäämään parille ja se humpsahtaa muutamaksi enemmän niin voit soittaa kuskin paikalle joka ajaa sinut ja auton kotiin.
@teemul, paitsi taksiin kuuluu auto, @porni etsi tuossa taksikuskia joka liikkuu ilman taksia ja ajaisi asiakkaan autoa. Tätä ei taida olla kukaan vielä tuotteistanut.
@lisoant: hmm jos otetaan pääkaupunkiseutu ja kokoontaitettava fillari... kuski tulee paikalle fillarilla ja nakkaa pyörän kyyditettävän auton takakonttiin ja kuskauksen jälkeen taas nappaa fillarin ja ajaa pois.. niin ja rajataan palvelu johonkin säteelle keskustasta
Tämä on mielenkiintoinen konsepti: http://www.mysupermarket.co.uk"mySupermarket is a free shopping and comparison website for supermarket shoppers that links the online portals of the UK's four main supermarket chains and compares prices on the fly. ... Once consumers settle on their product choices and store, they simply send their trolley for checkout at the supermarket of their choice. "
15 comments so far
No onpa!
1 year, 4 months ago by Tuija
Ja syytkin ovat äärimmäisen hyvät. Tuntuukin että usein on hirvittävä vimma pitää firmat tekohengityksessä kunnes kaikki on konkurssissa. Hyvä lopettaa kun on vielä edellä. Tai ei edes ainakaan niin syvällä tappion kuilussa.
1 year, 4 months ago by koskisuomi
Totta tosiaan! Mielenkiintoista kuinka jatkuvasti törmää uudenlaiseen vaakintuneita toimintatapoja haastavaan avoimuuteen. Pelätään kauheesti paljastaa omia heikkouksia/epäonnistumisia/vaiheessa olemista, mutta kun sen teke määrätietoisesti vaikutelma onkin tosi proo.
1 year, 4 months ago by pe3
Toivottavasti saavat myytyä / lisensoitua konseptinsa / saittinsa / softan jollekin jossakin.
Halvemman työvoiman ja vahvemman delivery/palvelu -kulttuurin maassa tämä voisi toimia. Tuolla teknologiallahan pyörittäisi myös kotiinkuljetuksia tekevää ruokakauppaa. Heti tulee mieleen sellaiset suurkaupungit kuin Bogota, Mexico City ja Sao Paolo.
Toki näissä kaupungeissa on jo kilpailua tällä verkkokauppa-alalla mutta minusta jaaakaappi.fi -saitin design ja teknologia on ihan omalla tasolla verrattuna näihin "web-formi" kauppoihin.
Siinä on se sama pieni eroa kuin ”verkossa toimivassa” kiinteistövälittäjässä ja Igglossa.
Voi kun Suomessa joku osaisi myydä näitä juttuja.
Myös se ajatus, että ensiksi pitää olla toimiva liiketoiminta Suomessa ennen kuin mietitään ulkomaille menoa on kummallista. Suomalaiset bändit eivät onneksi enää ajattele näin. Muuten soittaisivat vieläkin nuorisotaloissa.
1 year, 4 months ago by teemul
@teemul: Hyvä pointti. Maa oli todellakin väärä.
1 year, 4 months ago by erkka
Me ollaan kehitelty paremmin suomalaiseen kulttuuriin sopivaa Darra-Taksi palvelua, josta sais kotiinkuljetettuna erilaisia Darra-Pakkauksia: pizzaa, loiventavia,buranaa,
1 year, 4 months ago by teemu
Sipsejä, leffoja, kortsuja.
1 year, 4 months ago by teemu
@teemu: Eikös täällä ajele joku kortonkiauto, jolle voi soittaa?
1 year, 4 months ago by erkka
Ollaan myös kavereiden kanssa puhuttu kuskipalvelusta.. eli kun satut jäämään parille ja se humpsahtaa muutamaksi enemmän niin voit soittaa kuskin paikalle joka ajaa sinut ja auton kotiin.
1 year, 4 months ago by porni
@porni: Meilläpäin tuota kutsutaan taksiksi. :-)
1 year, 4 months ago by teemul
@teemul, paitsi taksiin kuuluu auto, @porni etsi tuossa taksikuskia joka liikkuu ilman taksia ja ajaisi asiakkaan autoa. Tätä ei taida olla kukaan vielä tuotteistanut.
1 year, 4 months ago by teroheiskanen
Tuon tuotteisuus on kallista, koska se sitoo kaksi henkilöä ja auton kun taas taksi vain kuskin ja auton.
1 year, 4 months ago by lisoant
@lisoant: hmm jos otetaan pääkaupunkiseutu ja kokoontaitettava fillari... kuski tulee paikalle fillarilla ja nakkaa pyörän kyyditettävän auton takakonttiin ja kuskauksen jälkeen taas nappaa fillarin ja ajaa pois.. niin ja rajataan palvelu johonkin säteelle keskustasta
1 year, 4 months ago by porni
@lisoant: ja ihminen kännissä ostaa palvelun helpommin jopa vähän ylihintaan jos se ratkaisee ongelman ;)
1 year, 4 months ago by porni
Tämä on mielenkiintoinen konsepti: http://www.mysupermarket.co.uk "mySupermarket is a free shopping and comparison website for supermarket shoppers that links the online portals of the UK's four main supermarket chains and compares prices on the fly. ... Once consumers settle on their product choices and store, they simply send their trolley for checkout at the supermarket of their choice. "
1 year, 4 months ago by eeppo